" I don’t even know what to say. I’m sick of walking on egg shells and be treated like shit. Sometimes people are brought into your life for certain reasons but in the end there is a reason why they leave too. If we don’t talk anymore ill be sad, we are such good friends, but this is getting tiring. I’m sick of explaining things to you about why I do the things I do and why I say the things I say. You tell me I’m immature and to be honest you’ve said some of the meanest things to me, I can’t get them out of my head. I know true friends wouldn’t have said those things. I can’t even repeat them. Maybe you need a reality check and maybe this is it. You can’t go through life treating people like puppets and trying to have full control of them. I’m going to find peace and surround myself with people who bring me higher, not tear me down. "
- Tumblr.
"Hän ei ole lapseni!" kuulen ikuisesti ne sanat päässäni. Häpeä, pettymys, viha... anteeksi etten ole sitä mitä sinä halusit, mutten minä valinnut miksikä synnyn...
Isku, toinen, kolmas. Itkua, sietämätön tuskan huuto. Sinä vain naurat käheästi nautinnosta kun näet kuinka kärsin.. liian nuorena.. liian tuskallisista iskuistasi. Vuodet vierivät etkä ole muuttunut, minusta oli muuttunut musta varioitunut enkeli josta oli enää varjo jäljellä. Olit paholainen, piinaajani ja pahin painajaiseni tällä valheel taipaleellani. Seison kuilun reunalla, olen seisonut siinä aina huojuen, tippumatta, mutta olen kaatunut liian monesti. Siipeni kantavat, mutta ne ovat liian vauraat pitääkseen minua kauaa jaloillani.
Isku, toinen, kolmas. Itkua, sitetämätöntä tuskan huutoa. Ja sinä vain naurat edelleen käheästi kun näet kuinka varjoni haalenee sekuntti sekunnilta. Verta vuotaa pitkin kalliota aina alas kuiluusi. Sinä vahvistut, minä heikkenen. Et tunne tuskaani... Mutta tajuat, ettei vereni riitä sinulle, heräät todellisuuteen.
Sisälläni on leimahtanut pahan kerran, ja haaleat ääriviivani ovat vahvistuneet, musta varjoni näkyy jo, ja pian kasvoni ja lihakset erottuvat varjojen peitosta. En uskalla liikkua, tunnen kuinka kehoni vahvistuu sekuntti sekunnilta, ja sinä hupenet. Kuka nyt ovi nauraa käheästi? Et ainakaan sinä.. Mutten naura...
Siipeni ovat vankat ja vahvat, ja saavat minut jaloilleni. Otat askeleen, toisen ja kolmannen kauemmas katsellen minua hämmentyneenä. "mitä helvettiä sulle tapahtuu!" Huudat pelon vallatessa kehoasi, silti täynnä voimakasta raivoa. En ole sinua vahvempi, mutta olen vahvempi kuin ennen. Koskaan ennen..
"Lapsi ei voi valita isäänsä.. mutta jos voisin, en olisi koskaan ollut sinussa! Olen osa sinua halusit tai et! Et tule saamaan minua kielekkeeltäsi alas palavaan hornaan ja kärventymään kuoliaaksi kuten tapoit jo yhden voimallasi! Olen voimakkaampi kuin te! Vaikka halusit pojan, et saanut toista poikaa, sait tytön joka on sinua voimakkaampi!" Huudan raivoissani kun voimat palaavat hetki hetkeltä.
Karkaan, juoksen minkä jaloistani pääsen. Olen tulessa. Jokset perässäni raivoten kuinka tapat minut nyt, itken, koska pelkään sinua koko tällä universumilla. Juoksen, ja juoksen. 'ei tämä auta...' sanon itselleni kunnes seisahdan. Seisomme kasvotusten pelikentällä. Kehosi lieksoaa täyttä raivoa ja huudat sitä ulos. Pysyn hiljaa, kun mustat liekit ympyröivät minua. Olet tulta... minä täynnä mustaa magiaa.
Taistelu kestää liian kauan.... Olet vahvempi.. nyt tajuan.. tein virheen kun nousin kapinaan voimaasi vastaan. Nyt vuodan verta enemmän kuin koskaan, ja tipun kuilun reunalta, enkä edes koita päästä siivilleni. Itken kuinka luulin liikoja. Suljen silmät sanoakseni hyvästit ja pyytäväni anteeksi heikkouttani...
Siiven isku, toinen, kolmas... Tunnen poskellani enkelin siiven sivalluksen, en näe muutakuin auringon kirkkaan valon, joka seisahtuu ojentaen kättään minulle. 'mikä sinä olet?' kuuluu kuiskaus. Et vastannut, vaan ojensit kättäsi. Se oli merkki... sinä odotat minua.
Huudan, joka saa tuhottoman voiton naurusi katkeamaan. Taistelen, huudan raivosta ja kuinka tarvitsen voimaa, siipeni sivelee tyhjyyttä, ja olen lähellä liekkejä. En saa siipiä alleni, ja olen tulessasi. Itken ja huudan kuinka se polttaakaan. Naurahdat ja virnistät tullen keilekkeen reunalle katsomaan kuinka sinun tyttäresi, musta enkeli palaa karrelle. En voi nyt luovuttaa....
Taistelen, taistelen... lopulta siivet ottavat alleen liekeissä, sulat ovat palaneet, vain nahka jäljellä. Kehoni on tyystin palanut, se on hiiltynyt kaikesta siitä. Et osannut odottaa tätä liikettä...
Huudan raivosta ja voimasta, siivet ottavat alleen ja syöksyn palavasta hornastasi kielekkeen yli kohti taivasta, ja tulen taaksesi. "et voi voittaa enää..." kuiskaan takanasi. Olen palava hahmo joka ei enää huuda, ei itke. Ei se siihen kykene enää...
Taistelu on voitettu, sinä olet mennyttä ja alentunut liian vahvalle tyttärellesi. Olen saanut palasiani takaisin, mutta jotkut ovat kadonneet liekkeihisi, enkä löydä niitä. Olen palapeli josta puuttuu sata palasta, mutta tarpeeksi takaisin saatuja, jotta saan itseni pidettyä koossa.. Teit minusta liian vahvan luomuksen, etkä voi enää sille mitään. Koiti päästä eroon minusta kerralla, et onnistunut, eikä siihen ole paluuta.
Enkeli joka kertoi odottavansa minua seisoo rinnallani ja hymyilee suloisesti. Se valkoinen enkeli on elämäni jonka takia seison täällä enää. Hän on pelastajani. Valkoinen, puhdas ja viaton sielu rakastui tähän rosoiseen ja laittoman vahvaan sekä kovaan persoonaan, joka löysi rakkauden repaleisesta sydämestä.
Annan sydämeni sulle.. pidä siitä hyvää huolta.. sillä Rakastan sinua , eikä kukaan voi erottaa meitä!
- Sajegaryda -10
Kirjoitin tämän masennus vuotenani. Tarinan on kuullut harvat, mutta ne jotka ovat lukeneet sen, ovat laskeneet kyyneleen ja halanneet minua, kuinka olen selvinnyt kaikesta.
Vaikka tarinassa kerrotaan isästä joka haluaa tappaa tyttären, älkää tajutko tarinaa väärin.
Isäni ei ole koskaan halunnut tappaa minua. Tarinani perustuu siihen, että minulla ei oikeastaan ollut koskaan isää. Olen lapsi joka kasvoi pikemminkin yksin, veljensä kanssa sekä äidin.
Isä on aina tehnyt töitä niin paljon, ettei häntä ole voinut kohdata. Isäni on kova ääninen jota olen pelännyt useasti sen takia. Mutta totuus on se, että olen lapsi ilman isän rakkautta.
'kuulen pianon kauniit ja terävät sävelet korvissani, ne saa minut hypnoosiin, rauhoittumaan. koko keho laantuu, ja itken koska rakastan sitä instrumenttia. Se on kaikkein kaunis tässä maassa'
Masennus on sairaus joka on ollut meidän suvussamme harvinainen, mutta minä siihen sairastuin, ja sairastin sitä liian kauan. 2012 parannuin miltei kokonaan, ja olen jatkanut eteenpäin hymyillen ja vahvana.
Silti se jätti arpensa ja kolhunsa. Arpiani en koskaan saa peitettyä, mutta jokaisella on oma tarinansa ja oma avun pyyntönsä. Nyt kuitenkin tuntuu, että masennus ei olekkaan enää niin yksilöllistä.
Monet sairastavat sitä. Ihmiset miettivät miten, koska kaikki on heillä hyvin.
Masennuksen ei tarvitse tulla huonoista olosuhteista, se on sairaus joka tunkeutuu kehoon jonka se päättää valita, vaikka tuo olisi kuinka valoisa ihminen. Se on kuin syöpä, ei sekään katso ihmistä johon se tulee.
Jokatapuksessa, tarinan musta enkeli olen minä. Eräs ystäväni nimesi minut Mustaksi enkeliksi, koska muistan ajan kuinka en voinut itkeä, enkä hymyillä. Kuljin mukana, harvoin puhuin. Tuhosin elämääni, mutten ollut yksin. En puhunut koskaan ongelmistani, tai jos minulla oli huono olla.
Tarinani valkoinen valo ja enkeli on ihminen johon tutustuin ropetuksen kautta. Eikä aikaa tarvinnut kelata kuin muutaman vuoden eteenpäin, ja tajusin, että enkelini joka esiintyi minun seistessä joen penkereellä talvella valmiina hyppäämään. Hän odotti minua.. ja todella odotti..
Ropetuksen yhteydestä tästä syntyi ystävyys, ystävyyden jälkeen siitä tuli ihastumista, ja ihastumisen jälkeen Rakkaus. Ja olemme olleet pian jo vuoden yhdessä. Kuinka voin koskaan kylliksi kiittää häntä ?
Elämäni on hänen ansiostaan koossa, ja olen elämäni velkaa hänelle. ~ Rakastan häntä enemmänkuin mitään. Olen antanut sydämeni kasautua, ja antanut sen hänelle talteen, ja rakkaus on kestänyt ihanan kauan ♥
Tämä tyttö pelasti henkeni! tietämättä sitä ennekuin kerroin.
Tarinani on synkkä, enkä sitä aio kaikille jakaa. Tuskin enää kenellekkään. Joskus menneet on vain parempi jättää pimentoon ja jatkaa eteenpäin. Olen ylpeä itsestäni nyt, ja siitä mitä olen saanut, ja mitä tulevaisuus tuo ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti