Tuoksu on huumaava. Hengitän syvään. ’onko kaikki hyvin?’ hän kuiskaa.
ole niin kiltti ja suutele minua. nyt.

klo: 00:00 > Nojaan edelleen parvekkeen kaiteeseen, anna katseeni kiertää hiljaa vastakkaisen talon tummissa huoneissa kun katseni kohtaa miehen kanssa. Hän on kaukana, silti niin lähellä...
Erotan pimennossa vain kasvon piirteesi, ja sen kuinka tupakka palaa käsissäsi, josta imet vähä väliä myrkkyä keuhkoisin. mitä minä siinä teen? enhän minä edes ole tupakalla..
On liian pimeää, jotta kykenisin lukemaan kysymyksen hänen silmistään. Kyynel valahtaa silmäkulmastani, luon katseen taivaalle, ja sieltä pääni notkahtaa alas ja annan kyynel virran valua.
En tiedä kauanko mies katsoi minua, mutta nostaessa itkuiset katseet hän edelleen seisoi parvekkeella.. 'menisit nukkumaan...' kuiskaan yksinäni. tuntuu kuin hän olisi kuunnellut minua.
Sillä hän katosi sisätiloihin ja unohti kaiken äskeisen. niin on parempi.

Tuntuu kuin olisin valunut koomaan....

Seison edelleen parvekkeella, kun herään syvimmistä mietteistäni tähänpäivään saakka ja katselen ympärille häkeltyneenä. mitä kello on? kauanko olen seissyt tässä...
tunti on vierähtänyt ja nostan kuivat ja karkeat silmäni kohti taloja. Viimeinenkin elon häivähdys on sammunut ja olen taas ypö yksin tässä yössä ajatusteni kanssa..
Vasta nyt hätkähdän, nojaan edelleenkin parvekkeen kaiteeseen, neljäs tunti käynnistyy tässä seistessäni, ja poljen parvekkeen kylmää ja kivistä lattiaa tunnustelevasti. Halkani on puutunut ja pelkkää höttöä, joten en edes yritä liikkua, vaan keskityn katsomaan taivaalle .....
Kiemurtelen hivenen paikallani kun tunnen jo kipua jaloissani. en halua nukkua, en halua mennä sisälle jossa tunnen itseni vangiksi.. haluan elää... 'luen koko yön... en nuku lainkaan, luen, luen ja luen' pääkoppani keksii kun suostun sihdoinkin liikkumaan, ja haen kirjani jota istun lukemaan.

 

Hätkähdän todellisuuteen jälleen kerran... Katselen ympärilleni hiljaa, en istu enää kirjani ääressä, missä vaiheessa nousin ylös? mitä kello on? En ehdi miettiä enempää, kun kuulen linnun huolettoman laulun ja ensimmäistä kertaa yössä suupieleni kaartuvat ylöspäin paljastaen hymyn häivähdyksen kasvoillani. Tunnen kissan katseen itsessäni, jota vilkaisen vaivihkaa. Oranssi kissa istuu parvekkeen kaiteella ja tapittaa tarkoilla silmillään ja heilauttelee häntäänsä. hymyni kohoaa hivenen ylöspäin, ja nostan katseen nousevan auringon kajoon... nouse.. nouse jo, tahdon tuntea lämmön säteesi kasvoillani ja tuntea olevani elossa.

 

Olen siirtynyt sisätiloihin.. huoneeni on täysin pimeä, vain ropellin humina pitää minut tasalla siitä, että olen vielä täällä. Katselen kuollutta ruusuani pöydällä joka lerpattaa alaspäin masentuneena. Huokaisen, ja käännän kylkeä etten näkisi sitä. Kyynel vierähtää, ja tunnen petolliset kädet ympärilläni. Irvistän ja vein kädet kauas minusta, ja painan ne seinäävasten. katseeni on harhaileva kunnes huokaisen raskaasti ja pudistelen päätäni. Lähetän viestin, ja saan vastauksen.
miksei hän nuku vieläkin? herätinkö hänet? Lopulta filmini katkeaa, ja tajuan olevani nukahtanut paikalleni... Vilkaisen kelloa kun herään ja pudistelen päätäni , vilkaisen krijaani joka on tuolilla. '147?' olenko tosiaan lukenut krijaa yhdessä illassa niin pitkälle? herra mun varjele..

 

- Sajegaryda '13